9.11.

Kiisselinsakeaa sumua, maata, sateet alkavat, muuttuvat, miten vaikea pysyä hereillä, nukuin seitsemättä tuntia & nyt olen ottavinani pieneläintä niskasta kiinni, miten äidillistä, ei täällä ole pieneläimiä & tämäkin vain epäonnistunut kuva. Hitto, 9/11, huomasin, eikö se just ollut, pöö. Ei tästäk                 mitään.

***Ugus on näemmä vaihtanut hiippakuntaa, miten raskaan kuvallista näissä sähköisissä ympyröissä, valokaarissa, puhuu Turusta lämpimähkösti, niin, itse, jotenkin turkulainen, pikkuruisen taajaman nurkkaan ahtautunut tällainen, joka haluaa tuntea olevansa alati aivan yksin, tai ehkei aivan, aviopuoliso on viekas lisä olemisen rapinaan milloin ei ole viikkoja vilkkaammassa kylässä, täällä suuren vesialueen laidalla, missä ei turkulaista ole kuin lähimarketin kalsea valo, sitä elää kahta huonetta, saman verran elämiä, kaupungin meluun on matkaa neljättä kilometriä, koululle sen verran, että jos viittä vaille tasan lähtee polkemaan kotoa, jää vartin yli aloittavan luennoitsijan tervehdys kuulematta. Huomatteko, pyörii ympyrää, ei sano mistään mitään, miten turkulaista, on kaksi minuuttia aikaa kirjoittaa tämä jokin, sitten avataan opiskelutiedostot, kirjoitetaan korkea kontekstualisointi, tullen tekemään jopa oman opiskeluhistoriani valossa kuunaan mahtipontisimman nivellyksen, lukemaan tyhjän päälle maailman, noin, nyt se on sanottu, viikonloppuna meni luovasti, syntyi puoli säkeistöä & se on ollut kiven alla, kohta näille pitäisi tehdä jotain, nostaa tempoa, rapsuttaa korvan takaa, älkää huoliko, turkulaiset, minä jäin.

***Jokohan tänään UPS-mies soittaa kahdesti?

4.11.

Booooriiinggg                            niin juuri yksin, aviopuoliso tekee tärkeitä Helsing                   ja se on hikikarpaloitten laulu, tänään olisi voinut & olisi pitänyt, imuroin sen sijaan, pidin parvekkeen räppänää auki, tuumailin musiikillisia, kirjoitin rivin, en ehkä kirjoittanutk                                    loppusyysleskeyden creme: pellillinen ranskanperunoita & valkoista viljaa, niin, taas sai tukea, sitä saa vielä kahdesti, sen jälkeen onkin eri tuet, työtoimistosta sanottiin “ei ole ollut hommista tunkua”, ahaa, sanoin, nauroin maailmanpoliittista myötäelävää naurua, näkkileipääkö tässä myydä, Mikan mielestä soijarouhe on näkkileipämäistä, Mika uskoo ranskalaiseen keittiöön                                                       ja välitunnilla, ei, ei sittenkään, tänään ei ollut välituntia, huomenna on, entinen Finlandiapalkittu tulee aukomaan päätään maallikoille, me asialle vihkiytyneemmät tuskastelemme itsestäänselvyyksien perään, selitämme keski-iän ohittaneille vierustovereillemme, mitä “Studia Generalia” tarkoittaa ja

niin, lähdetään Firenzeen, tammikuun melkeinpakkasiin, voi

niin vaihtuu romppeet, liian iso ja tylsä laatikko pienempiin ja herttaisempiin kahteen laatikkoon, saksalaisesta brittiläiseen, josko kiinassa kasattuun, tämä oli tylsää ja mekaanista

8.10.09

HeHerää johonkin astrudgilbertomaiseen, liian mymyöhään nousee peitto pohkeitten                                  pitäisikö tästä olla nyt jotain mieltä, kun kymmenen vuotta seuraamansa, reilun parintuhannen sivunumeron romaanisarja

Hyvä se oli, mutta lerpahti, lehmänhäntä, ei luonnistanut pörröiseltä suomenruotsalaisuuden airuelta poliittisen kulttuurin                                                        ei tänään pitänyt olla kaunis päivä

piilottelee lautakasassa, alkuviikko on valvottu myöhään eikä tuo loppukaan lohdutusta, seminaarityön eli ikään kuin -gradun suunnitelma vetelee viimeisiään, lähtisi jakoon, jos olisin tarpeeksi terhakka laatimaan lähdeluet                                                            siinä lukee, että

Missä välissä ehtii heittämään, take me to aruanda, mitä siitä hesarin nobelkisasta taas voittikaan, miljoonan kuten

Atwoodia äänestin, Murakamia luen.

4.10.

Vasta-avioituneen joutenoloa, löysä lukusunnuntai, opintotukipäivä, jonka kuivista hetelmistä pääsee nauttimaan vasta arjen koittaessa. Kritiikeissä kriitikot kyselevät Westöltä, jotta onko se sun uus yhtä hyvä kuin se sun edellinen, sehän palkittiin, sait asuntolainas korkoja karsittua, tämä joutenoleva vastaa, että on, on se yhtä hyvä, pienempi (josko ei sivumäärältään suppeampi, ei toki), vähemmänpoliittisempi ja ehkä vähän kornimpi, päälleliimatumpi, mutta ihan yhtä poks, olen taas kerran rehellinen & väitän pitäväni Westön teoksista suunnattomasti & sumeilemattoman sentimentaalisesti, varsin tarkkanäköisesti myös, kuin kuusamaa pureksisi. Viikko alkoi keskiviikkona, siihen saakka oltiin hävöksissä, meni lainat & rippeet, pääkaupungista tarttui mukaan pääkopallinen Picassoa, yksi tulihiilinen Smeds & pussukalliset Tai Ping Hou Kuita, Tian Mu Qing Dingia, fancy-laatuista Taiwanin oolonkia & aivan huipputasoista mao feng -keemunia, nämä kuuluisivat toiseen verkkokirjaan, mutta kun ei tämänkään ylläpitäminen luista, olen synergiaa täys, artukaisissa ihmiset ovat kokoontuneet halliin syömään, itse jätin välistä, tein mielekkäitä asioita.

20.9.09

On kahdeskymmenes päivä, havaitsin, päässä kulkee vain rajallinen määrä informaatiota kerrallaan & tällä hetkellä “kaikki se” liittyy vain rajattuun määrään asioita. Siten on pahoiteltava, otettava lukija huomioon, mitään hyvin syväluotaavaa ei vielä seuraavaankaan viikkoon ole luvassa, vittujako pahoittelen, meikän blogihan tää on, teräviä levyanalyyseja ja pullottavia leffakirjureita on kaistat pullollaan, kuten on tosin meitäkin, narsismin suonekkaita tienraivaajia, raivaajia taaksepäin, siis, aijaaviar, aijaa, sen vain sanon, että ei maksa vaivaa, tai ainakaan kymppiä, maksaa kymppiä uudesta tarantinolaisesta, oli tylsä ja laimee, siks saks ja ripsuja väliin, siinä teille analyysia, saatana, kulttuurikriitikot, täältä tulee intellektuelli, parantaa maailman ja huutaa rähmällään kuin Tikkasen Esa, muttei tiiä mihin päin rähmänsä valuttaa, ehkä Turkkiin tai Tsekkiin tai Tsauseskuun, pam. Nukkumasse jo, sinä fiktiivinen lukija!

19. tai 20.9.

Ulkona ampuvat paskaa taivaalle, on kaupungin juhlapäivä, kaupunki on jo vanha. Itkettää ihmisten hyvyys, mainostelevisiossa vilahtaa itketysohjelma, jossa ihmiset tykkää toisistaan, olkapää parani kunnon kierroksilla, turnauksentapainen poikajoukon tapa olla yhdessä koostui eilen 30 väylästä & noin 120 heitosta, noidannuoli jäi, Lausteelta kolmostila & Kaarinassa jaettu ykkönen, mut se olikin meikämandoliinolta ihan järjetön kierros, par 3 -kutosväylällä draivi viiteen metriin ja loiva alamäkiputti pomminvarmasti sisään, ei oo viismetriset aina pomminvarmoja. Miten symboleilla kuorrutettua, viimeinen viikonloppu poikamiehenä menee yksinollessa, Sinki on vienyt rakkaan rientoihin, prässään ruskaa, teen laulua, unohdan longjingin vartiksi pannuun, josta longjing ei tietenkään kitkeröidy, eliittikamaa kun on, menee korkeintaan vähän tukkoon maultaan, mutta ihanaa se on silti, henkisesti melko onnistunut päivä, viikonloppu, tukka lähti, nyt sitä on metrin verran vähemmän, parturi sanoi säästetäänkö häntä, minä sanoin ei, sunnuntainen keräilykulttuuriin keskittynyt ruskaretki laajenee väkiste ja päkisten urkkapuistossa heitetyksi bogikierrokseksi, 35 eli 9 yli 9-reikäsellä radalla, mutta nelosella birdie, sanotaan suomeksi pirkko, ikävää, sukupuolista. Kirjoitan tätä juuri tasan niin kauan kuin Turku tekee verorahoista savua kaupungin taivaalle, äsken jysähti, taas, tämä on kapina, nyt jysähti kovemmin, olikohan se viimeinen pommi miten

16.9.09

Äsh, meniköhän tuo olkapää nyt rikki, ei sitä enää särje, lopetan nettiriippuvuuden & luen palkkioksi kehnonpuoleista, eettisesti arveluttavaa kirjallisuutta mutta aurinko nousee siinä sivussa. Polkupyörä on olevinaan helsinginmatkalla, taaperran siilin väsykiksi, olen rikkovinani olkapään & jossain keskustakorttelin hujakkeilla putoo riimit paikoilleen, voiko näin matalalta laulaa. Miten tunnustuksellista, mutta mielettömän hyvä biisi tästäkin tulee, nyt näitä on jo kolme, pitäsi ottaa Eliakseen yhteyttä, lukeekohan se näitä juttuja, tuskin remontin aikana ainakaan, kohta näitä vois vetää narulle ja hommata itselleen sivuammatin, päätoimi menee joulusta alkaen karjuyrjönä sossunluukusta mutku tää taloustilanne on niin huono & totta perkeleessä olkapää alkaa vihoittelemaan juur sillon kun on kallion päällä vaan kolme yli paarin & kolmekymppiä paukkumassa, kesken jää kierros jotta lauantaina on iskussa, tämähän meni vuolaaksi, koulussa on aloituksien päivä, pyörä on olevinaan helsinginmatkalla, ostan nuoraa mikä on liian ohutta hirttäytyä uneen, väsyttää, olkapää teeskenteli rikkinäistä.

14.9.09 For these are strange times and strange things are happening.

Tänä vuonna ymmärsin, että intohimoista on valittava vain joitain, tai ainakin valittava positio taksvärkeilleen; toisten tarkoitus on jäsentää maailma (edes sisäisesti) loogiseksi paikaksi olla, toisten taas manifestoida jäsennelty uudelleen kaoottiseen muotoon, so. ymmärrettäväksi myös kanssaeläimille. Edellinen virke sisältää premissinomaisen, joka koskee vain tiettyä osaa yksilöistä, eikä siis allekirjoittaneen valaistuneena hokspökkänä ole tarkoitettu universaaliksi totuudeksi. Kyse on enemmän siitä, mitä ja minkälaista kohti pyrkiä & mitä & minkälaista tarkkailla ennemmin hullaantuvan saappaista. Esimerkiksi? Ymmärsin, että luen paremmin kuin kirjoitan. Ruska on männävuonna väritön sanottiin uutisissa, mutta että mun Gretsch on yhtä huutavan poltetun oranssi joka vuoden päivä & halutessaan kirkuu muutenkin juur niimbal kun sitä vaan huudattaa. Vaikka F-logon ihminen olen henkeen & palttuun, tuhkaan & puupalttooseen asti, siirryin salaa stratocasterista edellämainittuun, ilmaisuvoimaltaan sinisempään & sumuisempaan suhinaan.

& ei tarvinnut stripata tai hypätä roikkumaan kumiköyden varaan, polterabend meni muunlaisissa, huomattavan hauskoissa merkeissä & univelan riepottelemana, pimeässä & yksin eksyn lauantai-illalla teatteriin, joka oli melkein, mutta vain melkein toimakseen. Teatterista sietäisi muutenkin lähteä aina väliajalla helvettiin, väliaika on mainosmiesten keksintöä & toinen puolisko poikkeuksetta jotain laimeaa verrattuna siihen taikaan ja kontaktiin, minkä alkupuoli luo. Tässä nimenomaisessa teoksessa se liukuma ei vain tälle jotenki futannu, ulkopuolisuuden & irrallisuuden tuntuja (jotka sinänsä varmasti teokseen kuuluivatkin), joita en siinä hetkessä kaivannut & sit mä en tykänny siitä tekstistä, kielestä ehkä, alkupuoliskolla siitäkin, mut se teksti oli aika just semmonen, mimmosta draaman ei draamana pitäis olla. & etenkin, kun kieli tasoittui, sulautui jälkipuoliskon kliinisyydessä, josko perustellusti, oltiin jo tälle katsojalle aika laimeissa vesissä. Ei ne hahmot kiinnostanu mua, paitsi se Bill & kuka vittu käskee aina olla suomentamatta nimet, lakiko. Waitin’ on a Mental Finland.

Pitäisi muodostua, jotenkin puhjeta ehkä & sit tää vuosi menee vielä silleen et on aina maanantait ihan på itsekseen kotosalla, toinen ottaa aamujunan sinkiin ja vasta iltasellaisen takaisin, nurkissa nuokkuu tummat tiettömät yöt. You know; lukee paremmin kuin kirjoittaa.

10.9.09

Okei, siinä on jotain pervoa, että lakritsia on ollut olemassa herra ties kuinka pitkään & nyt yhteispohjoismainen gott og blandat syytää markkinoille “tässä lakritsissa maistuu lakritsajuuri” -lakritseja. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, tulkitako ilmiötä post- vai transmodernistisena; postmodernistiseen kontekstiin tapaus sopisi sen puolesta, että pinnan ja sisältötyhjyyden aikana myös satunnainen sisältö (eli “aidosta” juuresta makunsa saava lakritsi) on pintaa sekin. Jamesonilaisessa postmodernismissa (aina mä viittaan Jamesoniin, vaikka se on jo aika vanhaa kamaa) kun (kielellisestä) normista poikkeaminen ei modernistisen ihanuuden tapaan ole mahdollista. Transmodernisti taas voisi tulkita uutta lakuvalikoimaa romanttisena paluuna mystiseen, alkuvoimaiseen merkitykseen; toisin sanoen, vaikka pinta ja tyhjän kumu vellookin ympärillä, ei kaikki mahdolliset merkitykset sittenkään ikuisesti liu’u, on jotain pysyvää, johon perustaa kaoottinen maailmankuvansa. Tässä jaottelussa Antti Tuisku, Tokio Hotel ja Rasmus edustavat post- ja CMX transmodernia ilmaisua. Yhtä kaikki ne malacon uudet lakut on superkamaa, niitten palluroitten kuori on pahaa, mutta sisus silkkaa ihanaa, sit ne merisuolalakut, nissä on joku tosi rock-viba, kunnon trendikarkkia, saatana, vaikka ei tietenkään ole Kouvolan Vanhan Viipurin lakritsin voittanutta, siinä maistuu yö ja öyhmelö.

& niin lähellä se oli, se 31, ja teinkin sen, vain vähän huijaten, tää rimmaa tää virke liikaa, se pitää hajottaa, aa-aa-aa, aa-mupäivä nenä muste- & teekupeissa vuorotellen vai lukeako piti, iltapäiväksi pulpettiin, normipäivä, arkisen nikotteleva blues, päivittäisen espressoannoksen sektorilla teen paluun Illyyn, okei, se maksaa perkeleesti, mut okei, se vaan on kaikkein diipeintä shittii, mitä pakanamaan kartalta saattaa metsästää.

8.9.09/II

Äsh, liian vähän teetä, kiireelliseksi naamioitu päivä, keskeytän siivoamiseksi naamioidun sanoakseni väsymyksen, o-kei, onnellisenkaltaista väsymystä, urheilupuistossa kolme rapsakkaa kierrosta, joista keskimmäisellä henkkoht ennätys (32, 30 oli ihan tehtävissä, mutta sössiytyi sillä pannahisen kasiväylällä) & viimeisellä sivuten entistä ennätystä, viinakaupassa odotti lavallinen tilattuja, mietin asennettani, olenko katkeroituvaa sorttia, ei ole mitään, mille, miksi tai mistä katkeroitua, paitsi televisiossa saarnaava juntti-idioottien fasistipappi, jonka sakkosummalla olisi saanut alle puolet siitä viinalastista, jonka tänään kotiparvekkeelle marinoitumaan kannoin. Jep, astiakone auki, asioita kesken & on myöhä, haisen pahalle ja turpea pää vaatii jotain maltaista, kylmäkaapissa vartoo yönmusta skottiale & yläkaapissa keltaista teetä, molemmista saa maltaan kielelle, sit joku kirja & pöhkyyn, eikun pehkuun tai ehkä vielä tämän illan jämähtää, on melodian reunoilla, pyörittelee raskaita palloja suupielestä toiseen, hymykuopissa kuolevaisen tuoksu. Econ Kuningatar Loana oli yli kuukauden kesken & loppujen lopuksi pettymys, proustilaista postmodernittain, Foucault’n heiluriilta odotan yhä epäilemättä liikoja, Ruusun nimen jäljiltä, väliin Murakamin sputnik-kirja, ehkä Jalosen yksityiset tähtitaivaat, taas, siinä on järkäle, johon on turhan mahdotonta tarttua kaikkina eläväisen hetkinä, niin kuulasta kieltä, että tulee kyynele, tiedä sitten, tuleeko kauneudesta vai kirpeydestä, Elias sanoi, että Gin Tonic oli hirvittävän makuista, Elias ei ymmärrä viinojen päälle.